Jaahans, se on taas aikaa vierähtänyt sopivasti niin ettei pääse ainakaan kyllästymään jonniinjoutaviin ja jatkuviin tarinoihin täältä jostain meren rannalta. Aika kuluu mutta sitä ei näe kuin oman koiran ja ystävien lasten kasvamisesta isommiksi ja siitä että kohta on taas joulu. Tai siis talvi täällä, mikä tietenkin minun aivoissa automaattisesti kääntyy jouluun vaikka ihan samaan aikaan sitä joulua täällä vietetään kuin muissakin maissa.
Ja kun aika kuluu niin tulee myös vanhenemisen ihanuus ja kaameus. Joinakin aamuina tuntuu ettei ikä todellakaan ole kuin numero paperilla, toisinaan peilistä tuijottaa jonkinlainen harmaantunut hampuusi mikälie jonka silmäkulmarypyt kaipaavat edelleen Nivean Q10 voidetta (joka pääsi tuossa loppumaan) ja kuorivia syvapuhdistavia seka mainoksen mukaisesti ihoa heleyttäviä myrkynpoistaja naamioita. Eikä siinä auta tuo kapteeni joka vielä seilaa edellisen vuosikymmenen luvuilla hellästi kiusoitellen vaimoaan melkoiseksi "cougariksi" - saaden tietenkin aikaan julmetun myrkkykatseen ja kylmän selvityksen siitä että jos ikäero on vähemmän kuin 10 vuotta, ei siinä vielä ole ainesta miksikään "cougariksi".
Mutta joo, eräänä aamuna sitten myös kroppa alkoi ilmoitella että alapa nyt pikkuhiljaa syomaan useammin niitä kalanmaksaöljykapseleita vanhojen luitten ja nivelten hyväksi. Siinä körötellessä toihin kun alkoi tuota kättä vihlomaan niin omituisesti että piti sitten viikko sen jälkeen lähteä konsultoimaan paikallista (tuontitavara) lääkäriä aiheesta mikä on kun kättä jumittaa. Siinä sitä sitten tehtiin jos jonkinlaista käden taivutusta suuntaan ja toiseen vain todetaksemme että justiinsa juu, tenniskyynärpäätä pukkaa ja taitaa olla rannehermot jumissa. Nyt sitten odotellaan sairaalalta kutsua jonkinlaiseen elektrodisähkötestiin. Kuulema ilmainen, joten totesin että samakait tuo.
Pitäs uskoa ettei vanhuus tule yksin eikä kello kaulassa, vaan pikkuhiljaa se sieltä venytellen kiskottelee aamuisin hinkhaamaan vessan peilistä turhat ruusulasihuurut ja kuvitelmat siitä että sitä vaan edelleen ois yhtä hehkeä kuin kymmenen vuotta sitten. Siinä sitä tuijottelee ja miettii että viittikö enää edes yrittää muuta kuin sen puuterin laittaa. Ja sitten tulee kapteeni ja kaappaa kainaloon kehuakseen miten on vaimon silmat niin kauniit kuitenkin. Ihan siinä sydän taas nuortuu ja unohtuu haikailemasta niitä taaksejääneitä vuosia. Ehkä jonain päivänä saan taas revittyä itseni tuohon trampoliinille pomppimaan ja avaan kauan odottamani treenipaketin karistaakseni läskin lihakseksi.... kunhan tuo polven kivistys (kiitos vaan juoksun) ja pohkeen pakotus hellittää.... ja ne on vaan ihan sitä vanhuutta ne.
Kellahdan nyt selälleen sängylle koirat kainalossa ja tuijotan jakson Greyn anatomiaa ennenkuin palaan taas arkeen muutaman ylimääräisen vapaapaivan jälkeen...
Voikaa hyvin, missä ikinä olettekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti