Kyl maar se on niin että vaikka sitä aattelee samanikäisten (noh, about samanikäisten) olevan suht samanlaisia missä sitten ikinä onkaan, niin eihän se niinkään ihan ole. Toisaalta taas sukupuolten eroavaisuudet kulttuurillisesti eivät taidakaan olla niin kamalan suuria ;)
Meillä oli eilen kaveribileet - jos niitä nyt tässä iässä semmoiseksi voi kutsua. Miehen kaverit vaimoineen tuli meille "pelaileen ja syömään" - enemmän se sitten oli "pelailua ja viiniä"...miekin sitten otin jopa yhden lasillisen valkkaria (edelleenkään ei ole erityisen maittavaa) ja pienen siemaisun punkkua (sama laulu tästäkin) ihan vaan seuran vuoksi, joskin tuntui, että tikanheiton ja tietokonepelien keskellä pulloja näytti tyhjenevän sitten enemmänkin - kunnon suomimallia a la Nepal toimittajina nepalilaiset.
Siinä missä miehet sitten harjoittivat tuota ruumiinkulttuuria edellämainituilla tavoilla (tämä on sitä kansainvälistä yhteneväistä kulttuuria ;)), me naiset sitten istuimme sohvalla tutustuen toisiimme. Tämä oli vasta toinen kerta meille naisille kun oltiin porukalla jossain joten pientä hakemistahan se jutunjuureen pääsy oli - mitä nyt juoruttiin perhe-elämästä ja työstä, ja tietenkin yhden perheen pieni miehenalku aiheutti puhetta sitten enemmän. Sitä että mimmoista on kun on ensimmäinen lapsi ja miten toisaalla ei sitten niitä lapsia haluta lainkaan. Pakenin välillä tuota hurlumheitä ja kansainvälistä sekamelskaa sitten koiran kanssa pihalle ja keittiöön kokkaamaan.
Näissä kokoontumisissa sitä huomaa miten pitäisi aina osata tuota paikallista kieltä - kyllähän vieraat englantia puhuvat sujuvastikin mutta enemmän tykkäävät sitten omalla kielellään höpötellä ja kun ovat nepalilaisia niin juttua piisaa sitten tauotta tuntitolkulla. Ja vaikka sanan sieltä ja toisen täältä ymmärtääkin ja jonkin verran voi päätellä, on sitä auttamattomasti ulkona kaikista jutuista. Ja olenhan mie yrittänyt tuota kieltä oppia, vaan kun on semmoinen kielitieteen ihme tämä kieli etten kyllä tiedä miten tuon ikinä oppii - ei ainakaan itsenäisesti :S Mutta ainakin toinen vaimoista jo lupautui opettamaan kieltä - se jolla on se vauva - eli oisiko nyt sitten ihan tuosta aikuisesta seurasta puutetta ? :)
Suomityylillä myös ruokaa oli varattu enemmänkin, vaan vieraat sitten olivatkin vähäruokaisia eikä hampurilaisia ja broiskun siipiä uponnutkaan sitten miehen laskelmien mukaan - nyt ei sitten tarvitse miettiä että "Mitä tänään syötäisiin" ;) Mikä sinällään on aina hyvä asia rantun miehen ja helposti ruokalistaan kyllästyvän naisen taloudessa! On se vaan kumma miten pitää yrittää aina "keksiä" jotain uutta ruokaa kun alkaa se sama lista ahdistamaan eivätkä ihan kaikki paikalliset sapuskat ole omaan mieleen vaikka kuinka on yrittänyt.
Ja niin, niistä eroavaisuuksista. Nepalilaiset ovat aikalailla suorasukaista porukkaa - jopa enemmän kuin suomalaiset. Hei, itsestä tuntuu joskus että suomalaisetkin, alkukankeudesta päästyään, ovat melkoisen roisia porukkaa. Se joka on erimieltä - saa olla erimieltä ;) Mutt siis näistä alkuasukkaista; välistä tuntuu että siinä ei paljon mietitä toisen tunteita eikä tilannetta kun paukastaan sanoa suoraan, pilaillaan toisen kustannuksella aika karustikin ja ollaan muutenkin enemmän avoimia asioista kuin mihin itse olen tottunut. Toisaalta taas suomityylin vitsit, sarkasmi ja tietynlainen hyväntahtoinen vinoilu ei mene nepalilaisille jakeluun - saati että menet ja vihjaat jotain?! Siinä saa vastaansa vain suuria hämmentyneitä katseita ja tilanne muuttuu vaivaantuneeksi. Ja jos erehdyt mainitsemaan että "kun te nyt olette vieraana meillä.." otetaan se lähes loukkauksena kun nyt tässä ollaan "ystäviä" samantien ... Siinä sitä sitten onkin sumplaamista kun on tottunut että vieraat ei tiskaa eikä kokkaa ja ystäviä ei heti olla kaikkien kanssa tuosta vaan. Eli turha odottaa semmoista meininkiä kuin suomalaisilla on, notta ollaan vieraskoreita ja tutustutaan vähän kerrassaan - täällä ollaan samantien yhtä perhettä! Tuossa onkin sitten työsarkaa hieman sulkeutuneemmalle suominaiselle tottua paikalliseen tapaan olla ja elellä.
Mutta eiköhän tästä taas selvitä - onneksi ei tarvitse kuitenkaan *selvitä* eilisistä viineistä ;) Pientä sopeutumista ja viilaamistahan tämä on, yhteisen kielen ja ymmärryksen löytämistä ja tutustumista - saati tuon huumorintajun tajuamista. Ei se aina vaan niin helppoa ole ja välistä saa olla kieli keskellä suuta ja miettiä mielessään että "ehkä tuota ei nyt tarkoitettu tähän suuntaan kuitenkaan loukkaukseski..." Mene ja tiedä - vain kokemalla oppii ja jos menee syteen ja saveen niin sitten mietitään uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti