Gajar halva eli porkkanajälkkäri intialaisittain!

Momojen jälkeen oli aika taas tehdä jotain makeaa kun tämä meidän terveellinen elämäntapa on nyt lähenyt kertakaikkiaan käsistä - tarkoitan että yritämme vähentää sekä rasvaa että sokeria ruokavaliosta lähinnä tuon miehen salitreenauksen yhteydessä.

Mutta iski taas ihan kamala sokerintuska ja jotain oli saatava. Koska suklaa on pannassa (höh!) eikä keksejäkään ole tullut tehtyä pitkiin aikoihin, löysin itseni roikkumasta jääkaapin ovessa ja tuskailemassa tyylillä "eikö-meillä-ole-mitään-hyvää". Sitten huomasin pussillisen porkkanoita ja muistin muutamaan otteeseen kokeilemani intialaisen porkkanajälkiruoan reseptin.  Joten eikun raastinrauta esille ja paistinpannu hellalle! Jälkiruoka ei ole ehkä sieltä terveellisemmästä päästä koska siinä käytetään voita ja sokeria, mutta hyvillä mielin itselleni kuitenkin hymisin että parempi tämä kuin se suklaa....

Ohje on suht suurelle määrälle porkkanaraastetta mutta kuten tiedämme, määrä katoaa silmissä paistamisen yhteydessä joten ei kannata kauhistua (tämä määrä riittää 4 - 6 hengelle). Tästä tulee jälkiruokaa parille päivälle ellei sitten iske ihan kamala addiktio ja televisiota katsellessa lusikoi vahingossa koko satsin kerralla (tämäkin on todistettu). Eipä ehditty kuvaa ottaa tästä satsista, meni sen verran nopsaan mutta seuraava tulee tehtyä varmaan parin päivän sisällä joten lisään sitten kuvia :)

Gajar halva  
1,5 kg porkkanoita raastettuna
150 g voita (määrää voi vähentää halutessaan mutta ei voi jättää pois tai vaihtaa öljyyn)
n. 7 dl maitoa (voi käyttää rasvatonta ja laktoositonta...)
125 g sokeria (määrää voi jälleen vähentää oman maun mukaan...)
10 kokonaista kaardemummaa tai 1 tl kaardemumman siemeniä
(kanelia)
rouhittuja pähkinöitä, rusinoita tai sultanoita maun mukaan

(kuva: www.hydhotel.com)

Sulata voi pannulla ja lisää porkkanaraaste. Paista raastetta rauhallisella lämmöllä n. 15 - 20 minuuttia kunnes raaste on kokonaan pehmennyt ja saanut vähän väriä. Lisää sokeri, kardemumma ja pari desiä maitoa, anna höyrystyä pois sekoitellen rauhallisesti. Lisää taas maitoa ja sekoittele. Tarkoitus on että raaste imee itseensä maitoa, maidon vesiosuus höyrystyy pois ja maitosokeri jää pannuun. Tämä vaihe kestää pidempään eli n. 20-30 minuuttia rauhallisella tulella. Tuloksena on massa joka lastalla sekoitellen "seuraa" lastaa eli on aika tanakkaa ja tahmean oloista. Kun kaikki maito on höyrystynyt kaada seos jäähtymään laakealle vadille tai lautaselle - HUOM! seos on todella kuumaa sokerin vuoksi joten ole varovainen. Päälle voi ripotella rouhittuja pähkinöitä, rusinoita tai sultanoita :) Kun seos on jäähtynyt voit alkaa nautiskelemaan - jälkiruokaa voi syödä sekä lämpimänä että kylmänä.

Jostain syystä tämä sopii todella hyvin vanijajäätelön seuraksi :D..

Ensimmäiset momot!

Elämä kulkee omaa verkkaista vauhtiaan nepalilaisittain päivästä toiseen joten pakkohan sitä on jotain jännitystä taas kehitellä :) Kerran tuo keittiö on enemmänkin ollut taas  minun aluettani niin ajattelin että tartutaan nyt kunnon haasteesen ja tehdään momoja!

Momothan ovat taikinanyyttejä (engl. dumplings), jotka joko höyrytetään tai paistetaan öljyssä. Samanlaisia löytyy eri mallisina varmasti pitkin Aasiaa, mutta nämä paikalliset ovat joko puolikuita tai sitten pieniä hassuja pyörylöitä. Momoilla on täällä kultti- ja kulttuuriruoan maine, nepalilaiset syövät niitä lähes päivittäin jolleivat syö dhaal bhaatia (riisiä, linssikastiketta ja kasviksia). Mieheni söisi molempia mainittuja ruokia vaikka joka päivä kaksin käsin, mutta tuo ylenmääräinen riisin syönti ei oikein minulle sovi - eikä hänellekään. Itse jaksoin tuota dhaal bhaatia kaksi viikkoa putkeen jonka jälkeen luovutin kun alkoi tuntua että tulee korvista ja pelkkä tuoksukin aiheutti pahoinvoinnin aallon - ei siis "makeaa" mahantäydeltä ...

Vähän kyllä hirvitti kun olemme miehemme kanssa ainoat tässä huushollissa jotka eivät momoja osaa valmistaa suoralta kädeltä - sukulaisilta momojen teko onnistuu kyllä, onhan kyseessä jokaiselle tuttu juttu, vähän niinkuin meillä karjalanpiirakat (ja samalla tavalla, jos niitä ei kotona tehdä usein niin mitenkäs niitä osaisi tehdä?). Yritin vihjailla että vähän voisin ottaa sukulaisilta apuja ja esimerkkiä vastaan lähinnä teknisesti, mutta löysin itseni kuitenkin ihan yksikseni momotaikinan ja täytteen edestä. Mies tsemppasi kyllä vieressä parhaansa mukaan mutta kun eivät kuulema sormet taivu ihan momojen tekemiseen (lue: kun en mie osaa niin..) jäi tuki ja kannustus siis henkiselle tolalle. Kuulema momot eivät näyttäneet siltä miltä kaupasta ostetut mutta kovasti hän niitä silti ihaili... heh.

Momojen valmistukseen löytyy ohjeita netistä jos sun vaikka kuin monta, videoita Youtubesta tuli kateltua toisella silmällä mutta totesin että parempi vaan lähteä itse yrittämään ja kun on kerran eka kerta niin paljon saa anteeksi ;) Tässä siis ohjetta niille jotka saattavat aiheesta kiinnostua. Määrästä tulee ainakin 50 momoa riippuen tietenkin koosta. Täytteenä on meillä jauhettua vesipuhvelia eli tämä on nyt lihansyöjien versio. Kasvisversioon siis voi käyttää mitä tahansa kasviksia mielensä mukaan  - muistathan tehdä kasviksista pientä kuutiota tai suikaletta, tarkoitus on että täyte kypsyy samalla kuin takinakin. Mausteet ovat alkuperäisen ohjeen mukaan mutta niitähän voi sitten oman maun mukaan muutella ;)  (kuvat puuttuvat sillä eihän meidän kamerassa sitten akkua ollut edellisen keikan jäljiltä lainkaan... seuraavalta kerralta sitten paikataan.. siihen asti kuva siis googletettu)

Momo taikina:
750 g jauhoja (vehnäjauhot on paras vaihtoehto)
1 rkl öljyä
250 g vettä
ripaus suolaa

* Yhdistä aineet kulhossa ja vaivaa taikinaa kunnes on silkoista eikä tartu enää käteen. Jauhoja voi lisätä tarvittaessa tai vähentää, riippuu jauhojen koostumuksesta.
* Peitä liinalla ja anna tasaantua n. puoli tuntia

* Vaivaa taikinaa pöydällä ennen kuin aloitat momojen tekemisen. 

 (kuva otettu Googlesta; www.tasteoftibet.net/momo.html)

Momojen täyte:
600 g jauhelihaa
125 g kuutioitua sipulia
125 g hienonnettua korianteria
1 tl hienonnettua tuoretta inkivääriä
1/2 tl Szhechwan pippuria (chiliä tai vastaavaa)
1/2 tl kurkumaa
1 tl kuminaa (jeeraa)
1 tl kuivattua korianteria
1 tl musta pippuria rouheena
3 tuoretta chilipippuria hienonnettuna (voi jättää myös pois)
2 rkl (kirkastettua) voita
Suolaa maun mukaan

* Sekoita täytteen ainekset yhteen ja anna seisoa jääkaapissa maustumassa puolisen tuntia tai enemmän.

Momojen tekeminen:
* Vaivaa taikinaa työpöydällä ennen aloittamista
* Ota taikinasta osa, kaulitse se mahdollisimman ohueksi levyksi ja ota juomalasilla taikinasta pyörylöitä.
* Nappaa pyörylä vasempaan kämmeneen ja ota täytettä teelusikallinen. Aseta täyte keskelle taikinapyörylää ja nappaa kääntää taikina puoliksi (puolikuuksi).
* Nyt sitten se kinkkisin vaihe; tarkoitus on että oikean käden sormilla nypistelet nyt takinan reunat yhteen tiiviisti ja nätisti - tämä on tärkeä vaihe, ei niinkään ulkonäöllisesti vaan että taikinanyytti pysyy kiinni höyrytyksen ajan. Taikina on ohutta joten varo ettei tässä vaiheessa nyytti repeä!
* Huom! Taikina kuivahtaa aika nopsaan eli kannattaa olla ripeä. Taikinanyyttejä EI kannata laittaa kostutetun kankaan alle sillä ne alkavat turvota ja taikina muuttuu tahmeaksi käsitellä nimimerkillä pitihän sitäkin kokeilla.
* Aseta taikinanyytit lävikköön kuumenevan veden ylle kattilaan rypytetty reuna ylöspäin - huom! vesi ei saa koskettaa kiehuessaan nyyttejä. Ja sitten kansi päälle. Nyytit ovat yleensä valmiita (näin tuoreina) 10-15 minuutin kunnon höyrytyksen jälkeen!

Itse en ole suuri momojen ystävä ollut sillä takinakuori on yleensä ollut aivan liian paksu minun makuuni mutta näistä tuli yllättävän hyviä. Ulkonäöllisesti momoillani ei nyt kyllä voitettu momojen missikisoja kuten kuvassa olevilla mutta hälläköväliä - pääasia että maistuvat hyvältä ;)

Momoja voi syödä joko alkuperäisen nepalilaisen tomaattikastikkeen (achar) kera, tzatzikin (tai nepalilaisittain raitan) tai vaikkapa chilikastikkeen kera, ihan miten kukakin tykkää. Mie söin ihan perinteisen sweet chili saucen ja ketsupin kera - ei huono;)

Känkkäränkkäpäivä..

Joskus on känkkäränkkä päivä...nyt sais Alatalon Mikko laulaa kitaransa ja sinisten lasiensa kanssa tuolla nurkassa siitä pienestä akasta joka känkkää pitkin päivää. Onneksi olen oppinut varoittamaan miestä känkkäränkkäpäivästä heti aamusta niin tietää pysytellä käsivälillä eikä piruile huumorin vuoksi ihan vaan huvikseen. Ja rinsessakin känkkäränkkää ihan vaan seuran vuoksi ettei vaan mikään menis kohilleen heti vaan rassais sitä päreenvarapärettä sitten ihan porukalla.

Kun joskus vaan känkättää - herääkö sitä sitten siltä väärältä puolen sänkyä, sukat väärissä jaloissa ja paitakin menee aamusta heti väärin päälle - tai sitten rinsessa on paidan kiikuttanut salaisimpaan soppeensa ja sen perässä kontataan sitten sängyn alle tukka pystyssä. Vai onko se unihiekka ollut sepeliä ja ikkuna jäänyt jossain auki että harakat on pään sisälle päässeet nokkimaan niin että ärsytyshermo on ihan sykkyrällä ja raivotauti siellä sykkyrän sisällä. Vai onko se sisäinen lapsi sitten taas herännyt ja sitä saa sitten halia ihan urakalla ? En tiiä en, mutta tänään on pippurinmakuinen känkkäränkkäpäivä...

Mutku mä tahon -päivät on siis kamalia. Sitä on kuin viisivuotias, jumppaamassa käsiään ja tamppaamassa jalkojaan lattiaan ilmaisten omaa "tahtoaan" , vänisee ja värnyää kun elämä on *niin* kaameeta. On onneksi sen verran iso (??)  jo ettei oikeasti tuota tee - livenä tuossa olohuoneen lattialla - mutta pään sisällä sitäkin enemmän, huutaen kovaan ääneen....

Nyt tahtoo vaan känkätä että mie tahon sen hiustenleikkuun nythetitänään koska se jo melkein luvattiin enkä vasta huomenna! Ja mie tahon sen suklaan nythetitässä enkä sitten huomenna kun mennään kaupoille samalla! Tai että mie tahon että joku muu joskus jossain universumin kolkassa tekee sen ruoan sillon kun mie tahon että mie voin joskus tahtoa vaan maata sohvalla peiton alla ja kattoa videoita  - koska mie vaan tahon! Ja mie tahon että sitä tätä ja tuota ...ja vielä sekin tuohon päälle...kuin ois se markkinoiden helppo-heikki huutamassa että "ja jos otat niin laitan vielä kaupan päälle tämän..ja tämän..ja tämän..."...

Että voikin lapsettaa ja tahottaa niin vietävästi...onneksi on aikuinen ja voi mennä potkimaan nurkan taa kivijalkaa ...

Ollaan rohkeita...

Meillä ukkostaa jo toista päivää. Heräsin toissayönä siihen että paukahti ja kovaa ulkona ja rinsessa heräsi vartioimaan haukkumalla. Siinä sitten tukka pystyssä ja silmät ummessa hiippailin koiraa kohti pimeässä ja yritin hyssytellä ettei tässä nyt mitään hätää ole. Tämä oli nimittäin rinsessan ensimmäinen kokemus ukkosesta koko elämänsä aikana. Tänään luin sitten lehdestä että mikä oli kun paukahti - oli sitten ukkonen iskenyt kaupungilla ikivanhaan temppeliin ja jyrännyt siihen neljä kunnon reikää niin että nyt sitten ihmetellään että mitä tapahtuu - mureneeko temppeli itsekseen vai pitäskö korjata?

Minullahan on ukkosia takana useampi mutten silti ole päässyt sen kanssa millään lailla sinuiksi. Eli joo, edelleen inhoan öisiä ukkosia, heräämistä salamointiin ja jyrinään ja päivisinkin pakenen sohvan perimmäiseen nurkkaan ja pistän verhot kiinni, vedän kaikki vempaimet sähköpistokkeista ja suljen ikkunat - aivan niinkuin jossain infomainoksessa joskus kehotettiin. Mielelläni myös neuvon muita näistä ukkosen vaaroista lapsuuden ja nuoruuden kauhutarinoiden innoittamana. Niinpä niin, ei taida enää kovin paljoa noita ukkosia sisälle oikeasti tulla? Ei voi silti mitään - kun asuu täällä jossa ei tunneta ukkosenjohdattimia ja muutenkin sähköistys on miten sattuu niin välistä vähän jännittää myrskyjen aikana...

Mutta on helppo olla rohkea kun on pienempi joka pelkää. Kummasti sitä kokoaan itsensä ja yrittää saada toisen rauhottumaan - olemalla isompi ja vanhempi (kaikissa merkityksissä) saa itselleen rohkeutta edes hipun verran kohdata semmoisetkin asiat jotka itseä hirvittää.

Vaikka aikamoisia jänishousuja me rinsessan kanssa ollaan öisillä pisuretkillä. Hänellä kun on tapana sitten pelotella minua pysähtymällä tuijottamaan jotain pimeää nurkkaa muristen niskakarvat pystyssä tai sitten menee nenä ekana nurkalle tuijottamaan takapihaa ja alkaa raivokkaasti haukkua. Siinä sitten "mamman" tossut alkaa liikkua tehokkaasti ulko-ovea ja sen takana lämpimänä valaistua turvaa kun ääni kimeänä jännityksestä huutelen rinsessaa seuraamaan. Että ollaan siinä rohkeita kun rinsessa lietsoo "mamman" mielikuvituksen hurjaan laukkaan ....

Vaan olen minä ollut rohkea muutenkin - rohkeasti kävin taistoon "talven" paljastamaa kuivaa nurmikkoa pelastamaan, jota valitettavasti rinsessan yölliset ja päivälliset pisuretket ovat jonkin verran kärventäneet, eikä tuota pihaa ole taidettu nurmikon osalta hoitaa vuosiin, sen verran heikolla tolalla on tuo laikukas ja surullisen näköinen ruskeaksi virunut matto. Innolla olen parina iltapäivänä, auringon käännyttyä enemmän syrjälleen kastellut tuota pihaa joko letkulla tai sitten ihan manuaalisesti sankosta pienemmällä lipolla vettä annellen (joo, sanotaanko näin että tuo kehittää sitä kärsivällisyyttä). Itselleni todistelen että kyllä se *vähäsen* paremmalta näyttää nyt...

Ja nyt sitä vettä viimein tosiaan tulee sitten taivahan täydeltä niin ei tarvitse sitä hommaa itse tehdä. Jos vaan keksis vielä että miten tuon rusketuksen sais nurmesta pois ilman kokonaan uuden laittamista -siinä vois mennä nimittäin tässä kommuunissa sormi suuhun noin alkuunsa. Eipä sillä, mies ihmettelee että mitä mie sen nurmen kanssa riehun ja saapastelen idästä länteen ja pohjosesta etelään kun ei sen niin ole väliä. Höh, vai ei ole väliä?! No onhan sillä väliä! Mie tykkään tuosta puutarhanhoidosta vaikken olekaan mikään pro siinä. Ajattelin että tänä keväänä nyt laitan sitten tosissaan ne salaatit ja muut kasvamaan miehen valmistuttamiin laatikoihin kun syksyllä sato jäi vähän surulliseksi (välistä unohtu kastelu, välistä oli vähän turhan kylmä öisin etc. eli oli vielä kehittelyasteella). Sen kun keksis vielä että miten tänne sais sitä kotimaan mehevää mustaa multaa ikuisen savimaan tilalle?! Siinä kasvas jo tomaatti jos toinenkin ;)

Että rohkeasti ollaan nyt rohkeita ainakin muutamalla saralla - giddiyap!

Hedelmäiset skonssit

Mie olen päättänyt taas paneutua - kaiken muun ohessa, kuten yleensäkin jottei tekeminen loppuisi - takaisin keittiön ihmeelliseen maailmaan. Vähän niinkuin palaisin taas pikaruoan parista tuntitolkulla kypsytettyihin pataruokiin:) Skonssit ovat jälleen palanneet aamupalalistalle, osin siitä syystä tänään että leipä loppui eilen eikä kukaan ole viitsinyt käydä kaupasta hakemassa:) Tänään herkuteltiin oikein hotelliaamiais-tyylillä; paistettuja munia, makkaroita, skonsseja ja kuumaa kaakaota. Aijai, kevätauringon alla oli ihana syödä rauhassa aamiaista :)

Tässä siis ihana, helppo ja nopea ohje piristämään aamua:

Hedelmäiset skonssit (2:lle)

50g jauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl sokeria
25 g kuivattuja hedelmiä
(karpalot, mustikat...etc. meillä käytetään kuivattua mangoa)
1 muna (rakenne rikottu)
50 ml maitoa
voita paistamiseen

Yhdistä voita lukuunottamatta kaikki ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taikinasta tulee aika tanakan oloista varsinkin jos se seisoo hetken mutta ei huolta, se on ok. Sulata voi pannulla ja lisää ruokalusikallisia taikinaa (2-3 pannun koosta riippuen) pannulle. Paista n. 1 minuutti per puoli kauniin ruskeaksi (suosittelen mietoa lämpöä, varsinkin jos paistat öljyä käyttäen, tulee pannusta yllättävän kuuma nopeasti). Kun taikina alkaa kuplia yläpinnalta, on aika kääntää skonssi ja paistaa toinen puoli :) Tarjoile lämpiminä hunajan kera (meillä menee lisäksi voisulan kanssa, tulee mukavan suolaisen makeita). Taikina riittää n. 6 skonssiin, tai enempään jos teet pienempiä.

Vaihtoehto:  Stilton-juustoiset skonssit
Vaihda sokerin ja hedelmien tilalle 40 g murusteltua juustoa / juustoraastetta (Stilton), kaksi hienoksi hakattua kevätsipulia (yhdistä jauhojen kera, ennen munaa ja maitoa). Tarjoile voin kera.

(Lähde: 200 meals for two; all colour cookbook)

Helmeä on helmikuu..

Tai ainakin helmikuun eka päivä - tänään saapui nimittäin pitkään odotettu ja kaivattu paketti Suomesta! :) Salmiakkia ja kotipaikan sanomalehtiä sekä naistenlehti (hurraa!), villasukkia ja kynsikkäitä, lumenea ja se odotettu ja pelätty tenttikirja ja muuta ihanaa pientä! Salmiakkia olen syönyt nyt säästellen tuosta "silmäsalmiakki"-pussista, ehkä yhden tunnissa, hitaasti nauttien - ensimmäistä kertaa sitten 10 kuukauteen! Ja vaikka talvi onkin kohta ohi, tulevat nuo villasukat edelleen hyvään käyttöön. Saati kalenterit..

Täällä ei nimittäin myydä semmoisia kalentereita joihin olen tottunut. Ovat enemmän semmoisia päiväkirjoja kuin taskupokkareita. Onneksi äiti laittoi paketissa mukana kaksi seinäkalenteria - niillä pärjätään kummasti siihen asti kun jostain taiotaan oikeat kalenterit mukana kuljetettavaksi. Ja vaikka täällä päivät menevätkin samaa rataa niin että huomasin itsekin olleeni viikkopöllö - luulin sunnuntaita maanantaiksi ja vasta oikeana tiistaina tajusin tuonkin - kaipaa sitä kummasti jonkinlaista osoitusta ajankulusta...muutakin kuin tietokoneen kalenterin.

Viikonloppu meni siis ihmetellessä horistontissa avautuvaa Himalajaa, 400 kilometriä vuoria jonossa vasemmalta oikealle! Kuvia otettiin luonnollisesti sitten joka suunnasta ja kyllä siellä sitten se Mt. Everestkin näkyy, jossain ...edelleen on hieman hämärää mikä se niistä tarkalleen ottaen on, sillä aamulla käytiin kyllä tornissa jossa oli suuntaviitta,että siittä vaan kuvaamaan ja kiikaroimaan, mutta oli kylmä ja nälkä, mentiin syömään eikä muistettu mennä takas torniin...mikä lie dementia!

Niin ja rinsessa - sehän sitten päätti olla oikea enkeli ja käyttäytyi parhaansa mukaan niin että ihmiset jopa luulivat häntä hyvin koulutetuksi! Alkumatkasta kävi pieni vahinko kun jännitti liikaa autossa - siinä sitten pysähdyttiin ensimmäisen tunnin jälkeen pesemään penkinpäälystä oksennuksesta. Ja rinsessaa nolotti ja hävetti kamalasti. Takaisin tullessa hän jo asiantuntevasti heittäytyi kyljelleen ja pisti silmät kiinni! No kaiken oppii kun aikaa antaa - onneksi nyt nuo automatkat sitten sujuvat ehkä jo paremmin ettei tarvitse peittojen lisäksi suuremmin noita pyyhkeitä varata.

Damanista laskeuduttiin mutkaista vuorenrinnettä suhteellisen reipasta kyytiä alaspäin kohti alankoja ja Chitwania. Mainittakoon että vuorenrinnettä tullaan siis serpentiini-tietä ja mieheni ajoi suhteellisen lujaa - siinä nieleskeli sekä rouva että koira takapenkillä sappinesteitä ja hengitteli vuoriston raikasta ilmaa. Oli kuin ois huvipuiston laitteissa taas ollut - ei vanhan tasapainoaisti enää toimi niinkuin nuorena.. Damanissa oli kylmä - kylmempää kuin Kathmandussa eli arveltiin että mennään ainakin nollassa asteessa. Luonnollisestikaan meidän tuurilla hotellissa ei toiminut lämmitys vaan turvauduttiin sitten kuumavesipulloihin - niitä halittiin urakalla läpi yön. Ravintolassakin istuttiin terassilämmittimen alla ja silti oli kylmä. Mutta ei valiteta - ruoka oli hyvää ja sitä riitti! Onneksi varasin enemmänkin vaatetta mukaan joskin hanskat ja pipot jäi sitten dementiassa kotio..pärjättiin siis suht hyvin ja ollaan jo totuttu nukkumaan lämpökerrastot päällä sujuvasti.

Alangolla oli jo täysi kevät menossa, aurinko paistoi ja pellot olivat vihreällä oraalla! Kun vuoristossa saatiin pakata kaikki mahdolliset kerrastot ja paidat päällä, päästyämme Chitwaniin olisi pärjännyt t-paidalla ja sandaaleilla! Näin se vaan menee, jos Suomi on pitkä maa jossa etelässä on plussalla ja pohjoisessa mennään miinuksella, niin sama on täällä. Takaisin Kathmanduun tultiin illalla ja todettiin että kylmää on edelleen...

Vaan seuraava aamu tuotti jo iloisen yllätyksen - kun tähän asti on ollut huuruisen kylmää yhdeksään, alkoi aurinko lämmittää jo kahdeksan aikaan ja iltapäivästä oli suorastaan lämmintä istua auringossa! Ehkä se kevät sittenkin tulee pian tänne :) Ainakin linnut sirkuttavat aamusta jo pirteinä ja kisailevat kevättä rinnassa pitkin pihamaata. Tänään rinsessa saalisti muurahaisia auringossa, laiskasti maaten mahallaan ja tökkien kuonolla poloisia... Ehkäpä siis talven selkä on taittunut!

Mutta hyvältä näyttää, helmikuu...tammikuu jätti jälkeensä kaipuun lämpimään ja vaikka aurinko paistoikin, ei se saanut unohtamaan että alkuillasta pitkälle aamuun on kylmää. Sähköjä edelleen säännöstellään mutta onneksi on varaparistot ja aurinkopaneelit. Vaikka kyllä tuo kylmä vesi on tutuksi tullut - siinä herää kummasti kun aamusella kipin kapin pistää vaatetta päälle ja kirmaa jääkylmään veskiin ja lämpimästä suihkusta saa vaan haaveilla ennenkuin kello on x ja aurinkopaneelit tai sähkölämmitys toimii, kumpi vaan ehtii ekana! Kaikkeen tottuu kummasti - vaikka en sano ettenkö tahtoisi seistä kuumassa suihkussa pidempään joka kerta kun tuon ylellisyyden saan ... ja elää sitä hieman likaisella tukallakin, ei se ole niin nöpön nuukaa ;) Tammikuu oli muutenkin ikävä - itse olin kipeänä joululta alkaen ja sitten perheessä tuli muutakin sairautta ja vaivaa. Ehkä tämä kevät tästä saa kaiken paremmaksi - ainakin terveyden suhteen :) Ainakin helmikuu alkaa niin helmenä että ihan hirvittää! Toivottavasti en nyt jinksaa tätä kuuta kehumalla yhtä päivää liikaa...

Ensimmäiselle viikolle on myös asetettu tehtävä - edes se yksi; olen vakaasti päättänyt aloittaa nepalin kielen opiskelun ohjatusti kun ei tuosta itseopiskelusta oikein tule mitään. Ja harmittaahan se kun ei voi jutella edes lasten kanssa kun ei ymmärrä höykäsen pöläystä. Miekin vaan kehittelin lausetta "mero chaina nepali" jolla yritin selittää etten puhu nepalia. Lauseestahan puuttuu kokonaan siis verbi puhua, mutta kas, sitä kun en tiedä...vielä :) Joten jahka mies palajaa taas työmatkalta niin pääsen varaamaan itselleni opiskelutunteja.... niin ja tuo tenttikirja..voi olla että sen lukeminen siirtyy hieman ;) akateeminen vapaus ja niin edelleen....

Keväistä helmikuun ensimmäistä !