Tai ainakin helmikuun eka päivä - tänään saapui nimittäin pitkään odotettu ja kaivattu paketti Suomesta! :) Salmiakkia ja kotipaikan sanomalehtiä sekä naistenlehti (hurraa!), villasukkia ja kynsikkäitä, lumenea ja se odotettu ja pelätty tenttikirja ja muuta ihanaa pientä! Salmiakkia olen syönyt nyt säästellen tuosta "silmäsalmiakki"-pussista, ehkä yhden tunnissa, hitaasti nauttien - ensimmäistä kertaa sitten 10 kuukauteen! Ja vaikka talvi onkin kohta ohi, tulevat nuo villasukat edelleen hyvään käyttöön. Saati kalenterit..
Täällä ei nimittäin myydä semmoisia kalentereita joihin olen tottunut. Ovat enemmän semmoisia päiväkirjoja kuin taskupokkareita. Onneksi äiti laittoi paketissa mukana kaksi seinäkalenteria - niillä pärjätään kummasti siihen asti kun jostain taiotaan oikeat kalenterit mukana kuljetettavaksi. Ja vaikka täällä päivät menevätkin samaa rataa niin että huomasin itsekin olleeni viikkopöllö - luulin sunnuntaita maanantaiksi ja vasta oikeana tiistaina tajusin tuonkin - kaipaa sitä kummasti jonkinlaista osoitusta ajankulusta...muutakin kuin tietokoneen kalenterin.
Viikonloppu meni siis ihmetellessä horistontissa avautuvaa Himalajaa, 400 kilometriä vuoria jonossa vasemmalta oikealle! Kuvia otettiin luonnollisesti sitten joka suunnasta ja kyllä siellä sitten se Mt. Everestkin näkyy, jossain ...edelleen on hieman hämärää mikä se niistä tarkalleen ottaen on, sillä aamulla käytiin kyllä tornissa jossa oli suuntaviitta,että siittä vaan kuvaamaan ja kiikaroimaan, mutta oli kylmä ja nälkä, mentiin syömään eikä muistettu mennä takas torniin...mikä lie dementia!
Niin ja rinsessa - sehän sitten päätti olla oikea enkeli ja käyttäytyi parhaansa mukaan niin että ihmiset jopa luulivat häntä hyvin koulutetuksi! Alkumatkasta kävi pieni vahinko kun jännitti liikaa autossa - siinä sitten pysähdyttiin ensimmäisen tunnin jälkeen pesemään penkinpäälystä oksennuksesta. Ja rinsessaa nolotti ja hävetti kamalasti. Takaisin tullessa hän jo asiantuntevasti heittäytyi kyljelleen ja pisti silmät kiinni! No kaiken oppii kun aikaa antaa - onneksi nyt nuo automatkat sitten sujuvat ehkä jo paremmin ettei tarvitse peittojen lisäksi suuremmin noita pyyhkeitä varata.
Damanista laskeuduttiin mutkaista vuorenrinnettä suhteellisen reipasta kyytiä alaspäin kohti alankoja ja Chitwania. Mainittakoon että vuorenrinnettä tullaan siis serpentiini-tietä ja mieheni ajoi suhteellisen lujaa - siinä nieleskeli sekä rouva että koira takapenkillä sappinesteitä ja hengitteli vuoriston raikasta ilmaa. Oli kuin ois huvipuiston laitteissa taas ollut - ei vanhan tasapainoaisti enää toimi niinkuin nuorena.. Damanissa oli kylmä - kylmempää kuin Kathmandussa eli arveltiin että mennään ainakin nollassa asteessa. Luonnollisestikaan meidän tuurilla hotellissa ei toiminut lämmitys vaan turvauduttiin sitten kuumavesipulloihin - niitä halittiin urakalla läpi yön. Ravintolassakin istuttiin terassilämmittimen alla ja silti oli kylmä. Mutta ei valiteta - ruoka oli hyvää ja sitä riitti! Onneksi varasin enemmänkin vaatetta mukaan joskin hanskat ja pipot jäi sitten dementiassa kotio..pärjättiin siis suht hyvin ja ollaan jo totuttu nukkumaan lämpökerrastot päällä sujuvasti.
Alangolla oli jo täysi kevät menossa, aurinko paistoi ja pellot olivat vihreällä oraalla! Kun vuoristossa saatiin pakata kaikki mahdolliset kerrastot ja paidat päällä, päästyämme Chitwaniin olisi pärjännyt t-paidalla ja sandaaleilla! Näin se vaan menee, jos Suomi on pitkä maa jossa etelässä on plussalla ja pohjoisessa mennään miinuksella, niin sama on täällä. Takaisin Kathmanduun tultiin illalla ja todettiin että kylmää on edelleen...
Vaan seuraava aamu tuotti jo iloisen yllätyksen - kun tähän asti on ollut huuruisen kylmää yhdeksään, alkoi aurinko lämmittää jo kahdeksan aikaan ja iltapäivästä oli suorastaan lämmintä istua auringossa! Ehkä se kevät sittenkin tulee pian tänne :) Ainakin linnut sirkuttavat aamusta jo pirteinä ja kisailevat kevättä rinnassa pitkin pihamaata. Tänään rinsessa saalisti muurahaisia auringossa, laiskasti maaten mahallaan ja tökkien kuonolla poloisia... Ehkäpä siis talven selkä on taittunut!
Mutta hyvältä näyttää, helmikuu...tammikuu jätti jälkeensä kaipuun lämpimään ja vaikka aurinko paistoikin, ei se saanut unohtamaan että alkuillasta pitkälle aamuun on kylmää. Sähköjä edelleen säännöstellään mutta onneksi on varaparistot ja aurinkopaneelit. Vaikka kyllä tuo kylmä vesi on tutuksi tullut - siinä herää kummasti kun aamusella kipin kapin pistää vaatetta päälle ja kirmaa jääkylmään veskiin ja lämpimästä suihkusta saa vaan haaveilla ennenkuin kello on x ja aurinkopaneelit tai sähkölämmitys toimii, kumpi vaan ehtii ekana! Kaikkeen tottuu kummasti - vaikka en sano ettenkö tahtoisi seistä kuumassa suihkussa pidempään joka kerta kun tuon ylellisyyden saan ... ja elää sitä hieman likaisella tukallakin, ei se ole niin nöpön nuukaa ;) Tammikuu oli muutenkin ikävä - itse olin kipeänä joululta alkaen ja sitten perheessä tuli muutakin sairautta ja vaivaa. Ehkä tämä kevät tästä saa kaiken paremmaksi - ainakin terveyden suhteen :) Ainakin helmikuu alkaa niin helmenä että ihan hirvittää! Toivottavasti en nyt jinksaa tätä kuuta kehumalla yhtä päivää liikaa...
Ensimmäiselle viikolle on myös asetettu tehtävä - edes se yksi; olen vakaasti päättänyt aloittaa nepalin kielen opiskelun ohjatusti kun ei tuosta itseopiskelusta oikein tule mitään. Ja harmittaahan se kun ei voi jutella edes lasten kanssa kun ei ymmärrä höykäsen pöläystä. Miekin vaan kehittelin lausetta "mero chaina nepali" jolla yritin selittää etten puhu nepalia. Lauseestahan puuttuu kokonaan siis verbi puhua, mutta kas, sitä kun en tiedä...vielä :) Joten jahka mies palajaa taas työmatkalta niin pääsen varaamaan itselleni opiskelutunteja.... niin ja tuo tenttikirja..voi olla että sen lukeminen siirtyy hieman ;) akateeminen vapaus ja niin edelleen....
Keväistä helmikuun ensimmäistä !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti