Niin siis se meidän rinsessa...

Se rinsessa joka on syönyt minun kädet pienillä naskaleillaan verille "ihan vaan vahingossa" ja repii kaikki paperit tuhannen päreiksi jos vaan kiinni saa, riehuu  ja riekkuu pitkin ja poikin jonkun kenkä suussa vain vaihtaakseen sen uuteen leluun joka saa taas kyytiä.. Se on meidän rinsessa.

Se rinsessa joka kylmänä joulukuun yönä, viikkoa ennen jouluaattoa vaelsi hädissään Kathmandun kadulla mieheni auton eteen. Ja vaikka justiinsa oltiin puhuttu, että vaikka miten haluttas koira ottaa, niin parempi ettei justiinsa nyt - niin minkäs teet, neiti oli valintansa tehnyt ja miehen sydän suli. Koppasi pienen rääpäleen takakontiin ja toi kotio jossa mie sitten ruokin ja pistin poloisen nukkumaan kuvassa näkyvään pahvilaatikkoon... (ko. pahvilaatikko on nykyisin aivan liian pieni ja enemmän tai vähemmän "päreinä" rinsessan leikkien jäljiltä).

Tässä kuvassa rinsessa oli jo saanut lihaa luiden päälle muutama viikko saapumisen jälkeen, mutta saapuessaan oli oikea "riepupetteri" kirppuineen peleineen. Seuraavana päivänä vietiin eläinlääkärille, oli rinsessalla painoa poloiset 1,5 kg - mahtui puolikkaaseeen kylpyvatiin kyyhöttämään. Lääkäri päätteli että neiti oli justiinsa ehkä 8 viikkoa vanha eli juuri emon vieroittama, aliravittu kuten kaikki katukoirat ja niin sekarotuinen kuin vaan olla ja voi. Myöhemmin olemme päätelleet että rinsessa on labradorinnoutajan ja terrierin rakkauden hedelmä näön ja luonteen puolesta - mene ja tiedä sitten mimmoinen riähkä tästä vielä kasvaa.

Vaan on fiksu tämä rinsessa ollut aina - semmoinen "katufiksu". Ei niinkään ymmärtänyt aluksi ihmisen puhetta, ei yhtään, mutta jotenkin itse keksi alle kahteen viikkoon että sisälle ei pissitä vaan pyydetään ulos ja että kaikki talon portaat mennään alas ja ylös ihan ite (vaikka "mamma" ja "daddy" kyllä ennemmin tahtos kantaa). Ja että ruokakuppi on hyvä juttu vaikka varikset aina varastaakin ruoan jos sitä ei piilota (eli nakinpalat yms. jemmataan sitten pieniin kuoppiin ja nurkkiin ihan vaan kaiken varalta - ja että "mamma" sitten kaivelee ne siivotessaan sieltä sohvatyynyjen välistä..). Ja että oma peti on oikeasti ihan oma jossa saa olla rauhassa ja jossa voi riehua ihan miten vaan. Ja että autossa pääsee etupenkille "mamman" syliin ja voi jutella koko matkan omien ihmisten kanssa.

Niin ja tämä meidän risessa tosiaan juttelee. Pitää elämää enemmän kuin aiemmat koiratuttavuudet ja kieli on lähempänä kissoja kuin koiria. Mutta väliäkö tuolla, kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja mikäs siinä kun juttu luistaa - vaikka keskellä yötä :) Onneksi nykyään tuo nukkuminen on jo vahva 7 tuntia yössä joten saadaan nukuttua mekin käämittömät ja päreettömät illan päätteeksi ihan kunnolla.

Ja mie puhun rinsessalle suomea..tai enemmänkin savoa. Ehkä se on vaan niin että suomenkieli on yksi tehokkaimmista ja värikkäimmistä komennuskielistä - oli se sitten koira tai ihminen jota komentaa ;) Ei se usko kun sanotaan että "NO"..mutta kun tiuskaisee että "EI" ja joskus vähän korahtaa niitä ärräily-sanoja niin neiti kattoo pää kallellaan ja korvat pystyssä että juu-juu "mamma" enhän mie nyt purekaan... ja sitten nauraa koirannaurua päälle, heilauttaa häntäänsä ja hyökkää lahkeeseen kiinni :)

Kuukautta myöhemmin rinsessa the täystuho painaa nyt reilut 5 kg ja juoksuttaa "mammaa" sitten ihan kunnolla ja riehuu ihan niinko ennennii:) Tuleepahan tuota hyötyliikuntaa harjoitettua ihan aamusta asti portaita ravatessa ylös ja alas ja päreitä sekä varapäreitä kulutettua kun rinsessalta lähtee mopo käpälästä. Ja sitten menee hermo ja päre sekä "mammalta" että "daddyltä"... ja lopulta kaikki mököttää omissa nurkissaan.

Että on se rinsessa vaan niin ihana kuitenkin vaikka välillä lähteekin järki meiltä ihmisiltä. Joskin täytyy myöntää että en malta odottaa sitä päivää kun rinsessa oppii sanan "EI" ilman kymmenettä toistoa ja "Ei Pure" on ymmärryksessä heti, lähes selkäytimessä - ja että rinsessa on rauhallinen, luotettava ja tasapainoinen aikuinen koira. Vaikka epäilenkin että tuota on turha odottaa.... se kun taas nauraa tuolta viltiltään lattialta koirannaurua päin naamaa ennenko kääntää kylkensä ja ottaa pienet päikkärit - että taas jaksaa....

Ja mie huokaisen helpotuksesta hetkeksi ....